tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulukortit unohtui. Miten olis Happy New Year -kortit?

Meidän hääpäivä ei osu aivan ruuhkaisimmalle kesälomakaudelle, mutta silti on pieni pelko siitä, että jonkun vieraan kesälomareissu osuu juurikin tuolle viikonlopulle. Haluaisimme siis varmistaa, että mahdollisimman moni vieraistamme pääsee juhlimaan kanssamme eikä päällekäisiä häppeninkejä tulisi järjestettyä edes vahingossa. Tästä syystä häistä pitäisi tietysti kertoa jo paljon etukäteen ja varmistaa, että kaikki merkkaavat päivän ylös jo ennen lomista sopimista. Varsinaisia kutsuja ei viitsisi elokuun häihin lähettää jo tammikuussa, mutta onneksi meille Suomeenkin on saapunut Jenkkilästä sellainen hieno tapa kuin save the date -kortit. Jos termi on jollekin vielä täysin tuntematon, niin se tarkoittaa aika pitkälti ennakkokutsua. Ideana on siis ilmoittaa häistä jo paljon etukäteen, mutta varsinaiset kutsut hääinfoineen kaikkineen saapuvat vasta lähempänä the päivää. Ihan hauska tapa ja varsinkin lomakausille osuvien häiden kohdalla ihan järkevä juttu. Monet parit ottavat/otattavat itsestään save the date -kuvia, joista valitsevat yhden kortin pohjaksi.

Mitään ihan "virallisia" save the date -kortteja omalla kuvallamme varustettuna me ei olla missään vaiheessa ajateltu laittaa. Joku muistutus olisi kuitenkin varmasti hyvä, vaikka suurelle osalle ollaan jo tarkka päivämäärä kerrottu. Alunperin aioin lähettää joulukortteja, joihin olisi sitten johonkin alareunaan tullut maininta tästä suuresta päivästä. No, kaikkihan tietävät, että se juna meni jo... Sitten keksin seuraavan idean. Ja tämä erottuisi paremmin kaikkien niiden kymmenien korttien joukosta, jotka monien postiluukuista lähipäivinä kolahtavat. Uuden vuoden kortit! Eli vähän niinkuin joulukortit, mutta näillä toivotettaisiinkin hyvää uutta vuotta ja siitä saisikin mainion aasinsillan meidän häihin, jotka tietysti pidetään juurikin vuonna 2016. Ja näitä ei olisikaan pakko saada lähetettyä johonkin tiettyyn päivämäärään mennessä (toki ehkä kuitenkin ennen tammikuun loppua), koska onhan se vuosi uusi vielä sen varsinaisen vaihtumispäivän jälkeenkin. 

Millaiset uuden vuoden kortit sitten voisin lähettää? Tässä muutama Pinterestistä poimittu idea.




Tässä teksti on oikeasti aika hauska, mutta ehkä lähinnä katsoin kuitenkin visuaalista ilmettä.

Jotain yksinkertaista ja sitä kautta huomiota herättävää. Ja kappas, Vistaprintillä näyttäisikin olevan joku joulukorttikampanja käynnissä. Jos olisi kutsut jo suunniteltuna, niin tuotahan voisi hyödyntää myös niihin. Ihan vink vink vinkkinä muille ensi vuoden morsiamille. (Tämä ei ole maksettu mainos) 

Ei kun suunnittelemaan siis!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Aivan älytöntä!

Siis todellakin ÄLYTÖNTÄ! En meinannut edes uskoa, kun luin sähköposteja ja bongasin sieltä viestin otsikolla "Onneksi olkoon, Vuoden Hääblogi -ehdokas!". Uskomatonta, mutta totta: meikäläisen bloginretale on valittu Love Me Do:n Vuoden Hääblogi -äänestykseen. En ihan oikeasti meinaa uskoa tätä.. Varsinkin, kun viime aikoina blogiparka on jäänyt täysin huomiotta. Ei kai tässä muu auta kuin kiittää ja kumartaa. Mahtava uutinen toden totta!

Mikäli joku vielä haluaisi äänestää tätä hunningolla olevaa hääblogia, niin Love Me Do:n sivuilta löytyy äänestyslinkit. Paljon muitakin hienoja blogeja on ehdolla eli äänestäkää nyt ihmeessä edes jotakin näistä. Äänestysaikaa on 16.1.2016 asti ja kolmen kategorian (vuoden hääblogi, vuoden hääblogi tulokas ja vuoden hääblogi kaupallinen) parhaat palkitaan Love Me Do -tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla 23.1.2016.


Jospa sitä nyt raottaisi hiukan mysteeriverhoa ja kertoisi missä tällä hetkellä muuten mennään. Elämässä on tapahtunut viime aikoina yhtä sun toista. Olen ollut viimeiset viisi viikkoa opiskeluihini liittyvässä harjoittelussa ja se on ollut todella kuluttavaa, mutta myös äärimmäisen antoisaa ja olen oppinut varmaan enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Nyt perjantaina tämä jakso tulee vihdoinkin tiensä päähän (ainakin toistaiseksi, keväällä jatketaan taas) ja pääsen aloittamaan joululoman ainakin kouluhommista. Töissä toki käyn myös "lomalla".

Elämäni (tai elämämme) tähän mennessä suurin projekti eli the RAKSA etenee aivan huikealla vauhdilla ja se onkin suurin syy tämän blogin pitkittyneeseen päivitystaukoon. Ladon etenemisestä voi lukea miehen ja minun yhteisestä raksablogista täältä. Raksaan liittyi myös parin viikon takainen muutto vanhasta asunnosta huomattavasti pienempään väliaikaisasuntoon ja tietysti muutto osui samalle viikolle talopaketin pystytyksen kanssa. Tuo viikko oli varmasti elämämme rankin, mutta selvisimme siitäkin ihan kunnialla.

Takana on siis pitkiä päiviä, lyhyitä yöunia, lihasten kolotusta ja henkistä painetta. Erinomainen parisuhdetesti siis! Edelleen olemme onnellisesti yhdessä ja menossa naimisiin vuonna 2016. Muuton jälkeen kävimme hyvän keskustelun "myötä- ja vastamäessä" -lausahduksesta. Totesimme ottavamme sen vastamäen nyt jo etupeltoon ihan huolella käsittelyyn, että voidaan sitten viettää sitä myötämäkeä kun ollaan virallistettu tämä meidän suhde.

Häähommia ei olla siis kovinkaan paljoa ehditty miettiä, mutta pari juttua on kuitenkin niihin liittyen pyörinyt mielessä edes sen hetken. Muuton hyvä puoli oli tavaroiden läpikäynti ja löytöjen tekeminen omista nurkista. Totesin pakatessani, että ainakaan karkkibuffaan ei tarvitse hankkia enää yhtään lisäastioita. Kaikenlaisia purkkeja, purnukoita ja kulhoja löytyi vähän useampaankin buffaan. Toinen hääjuttu on sukunimiasia, joka taitaa olla nyt aikalailla paketissa. Tässä liitossa käy ilmeisesti niinkin perinteisesti, että nainen ottaa miehen sukunimen. Voin palata tähän vielä paremmin, jos keksin aiheesta enemmän sanottavaa.

Suuria juttuja ja vähän pienempiä juttuja, mutta kaikki kuitenkin tärkeitä. Ja vielä kerran totean: uskomatonta, että mun blogi valittiin Vuoden Hääblogi -ehdokkaaksi!

P.S. Yritän nyt taas ryhdistäytyä hääjuttujen kanssa, kun kerran "lomakin" alkaa..