torstai 3. maaliskuuta 2016

Ei vihkijää vieläkään...


No niinhän siinä sitten kävi, että maistraatista tuli vastaukseksi kylmä ei (pahoittelujen kera tosin). Emme siis ainakaan sitä kautta saa vihkijää elokuiselle lauantaille Tehtaaseen. Vaihtoehtona on onneksi vielä käräjäoikeus, johon tietysti heti tänään soitin ja laitoin sitten vielä sähköpostia perään. Luurin toisessa päässä oli oikein mukavalta kuulostava nainen, joka sanoi, että varmasti saadaan järjestymään. Toivon todella, että VARMASTI saadaan järjestymään. Periaatteessa käräjäoikeudesta voi varata vihkijän aikaisintaan neljä kuukautta ennen the päivää, mutta ovat kuulemma ottaneet varauksia vastaan jo hiukan aikaisemminkin. Nyt tilanne on kuitenkin se, että pitäisi odotella huhtikuuhun saakka, ennen kuin voidaan saada varmistus tähän vihkijädilemmaan. Ärsyttävää... Kaikki muu näiden häiden järjestämisessä tuntuu tapahtuvan kuin itsestään, enkä ole stressannut vielä mistään (paria pukukriisiä lukuunottamatta), mutta tämä aiheuttaa kyllä paineita. Jopa niin paljon, että unissapuhumistaipumukseni heräsi taas viime yönä. Mies kysyi aamulla, että muistanko yöstä mitään. Vastasin tietysti, että en, koska nukuin todella sikeästi. Olin kuulemma selittänyt kovaan ääneen jotain käräjäoikeudesta ja varaamisesta, yms. Ai miten niin vihkijän puuttuminen aiheuttaa painajaisia?

Häihin on nyt aikaa noin puoli vuotta ja aika mielelläni suunnittelisin jo kutsut painovalmiiksi. Pitänee keksiä sellaiset tekstit, mistä ei käy ilmi vihkimisajankohta. Tai sitten kaksi erilaista versiota. Pläähh... Inhottavaa, kun tällainen aika tärkeä juttu ei nyt meinaa onnistua.

2 kommenttia:

  1. Mikä teidän hääpäivä on? Laitoin just kyselyä maistraattiin.. näyttää tosiaan olevan hankala saada vihkijää papista puhumattakaan juhlapaikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 20.8. on päivä ja tuolle päivälle ei ilmeisesti saa nyt ollenkaan siviilivihkimisiä maistraatista. Siellä kun on vain yksi vihkijä, joka tekee viikonloppukeikkoja ja hänenkin pitää tietysti saada pitää lomansa + vapaat viikonloppunsa. Käräjäoikeuden vastausta odotellessa siis...

      Poista