tiistai 22. syyskuuta 2015

Voita liput Save the Date -messuille!

Näistä häämessuista olen kuullut tosi paljon hyvää palautetta ja kuvaillaanhan tätä tapahtumaa "hyvän mielen messuiksi". Itse en viime vuonna osallistunut näihin tsembaloihin, mutta ehkäpä minutkin löytää sieltä tänä vuonna. Save the Date -messut ovat siis täällä jälleen! Tänä vuonna messut järjestetään Tapahtumakeskus Koskenrannassa Helsingissä lokakuun toisena viikonloppuna eli 10.-11.10.2015. Hääinspistä etsimään ja shoppailemaan pääsee kumpanakin päivänä klo 10-17.


Tänäkin vuonna mukana on aika kivasti näytteilleasettajia vähän laidasta laitaan: valokuvaajia, pitopalveluita, ompelijoita, koruja, askartelutarvikkeita, juhlapaikkoja... Kierrätyksen ilosanomaa julistavat hääkirppis ja käytettyjen hääpukujen myymälä Jotain Käytettyä sekä Lovebirds omalla ständillään. Jos oma puku ei jo roikkuisi kaapissa, olisin ehdottomasti kiinnostunut näistä kahdesta viimeksi mainitusta. Lisää infoa tapahtuman näytteilleasettajista löytyy tapahtuman nettisivuilta samoin kuin ohjelmasta ja huikeista tarjouksista.

Lippuja Save the Dateen voi ostaa Tiketistä jo etukäteen, jolloin pystyy ostamaan kahden hengen kimppalipun hintaan 15€ ja mikä parasta, tähän lippupakettiin sisältyy myös ilmainen messubussi Kiasmalta Koskenrantaan sekä narikkapalvelut. Toki lippuja voi ostaa myös suoraan ovelta kympillä kappale.

Ei siis pahan hintaiset liput, mutta kyllähän jokainen morsian tietää, että säästäminen kannattaa joka kohdassa. Mikset siis yrittäisi voittaa itsellesi lippuja hyvän mielen häämessuille? Osallistuminen tapahtuu seuraavasti:

Vangitse valokuvaan unelmiesi häät - suuret, pienet, rannalla, kaksin, metsässä, kaupungissa - tyyli on vapaa ja monimuotoinen. Julkaise kuva Instagramissa tageilla @haamessut #unelmienhaatkisa #savethedatemessut.

Kisa on käynnissä 7.10.2015 klo 12 saakka. Kisan palkintoina arvotaan 10 kahden hengen sisäänpääsyä Save the Date -häämessuille sekä messuilla julkaistavan uunituoreen Häät-lehti jokaiselle lippupaketin voittajalle. 

Ei kun kuvaamaan siis! Onnea kaikille kisaan ja ehkä törmäillään messujen merkeissä ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti