keskiviikko 25. toukokuuta 2016

DIY: Golden animals

No nyt päästään viimeinkin asiaan. Oli jo aikakin. Häihin aikaa kolmisen kuukautta ja vähitellen pitäisi varmaan alkaa toteuttaa niitä hienoja suunnitelmia, mitä joskus kaaaaaaauan sitten tuli tehtyä. Ihana kesäaurinko on saanut ainakin meikäläisen oleskelemaan pihalla suurimman osan vapaa-ajasta ja pihahommiahan uuden talon ympäristössä riittää. Eilen päätin kuitenkin käyttää hetken myös hääjuttuihin ulkona ollessani, nimittäin niihin eläimiin. Tilasin siis noin ikuisuus sitten muovisia leikkieläimiä Aliexpressistä pari pussillista, koska halusin meidän häihin kultaiset eläimet paikkakorttien pidikkeiksi. Inspiraatio lähti tästä Pinterestin kuvasta:


Ja kun inspis iskee, sehän on toteutettava. Eläimet joutuivat odottamaan muuttolaatikossa aika kauan ennen kuin eilen vapautin ne. Lisäksi kävin ostamassa Br-lelusta kuusi dinoa sisältävän pussin, joista tulee pöytänumeroiden jalustat. Niiden kanssa pitää askarrella vähän lisää vielä myöhemmin. Ja pieniä eläimiä tilasin vielä yhden pussin lisää, että varmasti riittävät.

Mutta miten tavallisista lelueläimistä tuli aivan mahtava kultaeläinten lauma?

Tarvitset:

  • muovieläimiä
  • kultamaalisprayta
  • muovihanskat
  • suoja-alustan (esim. mulla pahvilaatikko)


Resepti on varsin yksinkertainen:

1. Eläimet pois pussista ja asettelu suoja-alustalle sopivin välimatkoin. Itse laitoin eläimet ensin toiselle kyljelle. 2. Hanskat käteen ja ei kun ravistelemaan spraypulloa. 3. Kun olet ravistellut tarpeeksi pitkään (mun pullossa luki 3min, mutta en varmasti ravistellut niin kauaa), ala suihkuttaa eläimiä. Kannattaa suihkutella ensin vähän ja katsoa sitten tarttuiko joka paikkaan. Jos ei, suihkuta uusiksi. 4. Anna eläinten kuivahtaa hetki ja käännä sitten käsittelemätön puoli päälle ja suihkuta myös se. 5. Anna taas kuivua hetki ja nosta eläimet jaloilleen, ettei ne pääse tarttumaan liian vahvasti alustaan. 6. Jos vielä jäi maalaamattomia kohtia, suihkuta uusiksi eläinten kuivuttua kunnolla. 


Suihkutin yhden pussillisen (36 eläintä) + kuusi isompaa dinoa ja melkein yksi purkki sprayta kului. Lisää suihkuttelua tiedossa siis vielä (lisäksi pitäis maalata ne pullotkin vielä...). Ihan kivaa hommaa ulkona auringossa ja lopputulos on ihan mahtava. Näistä tuli ehkä hienompia kuin olin osannut kuvitella. Taas sellainen pikkujuttu, mitä kukaan ei varmaan edes huomaa, mutta mulle tuli näistä tosi hyvä mieli.



14 kommenttia:

  1. Iik, nämä on niin ihania! Tykkään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä tuli kyllä tosi hienoja :) Sopii mun visioon aika täydellisesti.

      Poista
  2. Ai vitsi, miten hauskoja! :D täälläkin on sprayailtu, mutta tällainen idea ei käynyt mielessäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämänkin idean (kuten niin monet muut) tarjosi ah, niin ihana Pinterest :D

      Poista
  3. Onpa kivoja! Luulen, että vieraat kyllä huomaavat, kun ovat vähän erikoisempi paikkakorttien pidikkeet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että joku edes kiinnittää näihin huomiota :D Ajattelin, että vieraat voivat ottaa nämä vaikka mukaankin, jos joku oikein tykästyy kultaisiin eläimiin.

      Poista
  4. Vau, niin hienoja! Oon itsekin haaveillu tekeväni tälläisiä joihinkin juhliin. :)

    VastaaPoista
  5. Moikka, nää on aivan superhienoja. oon itsekin yrittänyt etsiä noita samoja eläimiä pitkin ebaytä ja aliexpressiä mutta tuntuu että joka pussissa on jotain dinosauruksia myös. onko sulla mahdollisesti tallessa linkkiä noihin nimenomaisiin eläinpusseihin? (tai vaihtoehtoisesti jos kiinnostaa niin voin ostaa nää elukat sulta pois häiden jälkeen!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitoin hakusanaks "safari animals toys" ja sillä löytyy useempikin myyjä. Oon ostanut kahdelta eri myyjältä ja kummallakin pussillinen (36 kpl) on maksanut vajaa 20€. Pusseissa on erilaisia villieläimiä, käärmeitä ja muutama ötökkäkin :D Jos meidän vieraat ei halua viedä näitä mukanaan, niin laitan kyllä varmasti myyntiin, koska mitä sadalla kultaisella muovieläimellä muka tekee :D

      Poista
  6. Nää on niiin siistejä, itse oon nyt kanssa haaveillut josko näitä tulisi meille mutta ei ehkä sitten kuitenkaan ihan sovi siihen tyyliin.. Täytynee siis vaihtaa teemaa että saadaan eläimet mukaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nää kai meidänkään ns. teemaan oikein mee, mut oli vaan pakko saada eläimiä häihin jossain muodossa :D

      Poista