perjantai 14. elokuuta 2015

"Vuoden kuluttua Peetä saattaa vähän jännittää..."

Näin mieheni totesi tuossa eräänä iltana koiria lenkittäessämme. Mietin hetken, että mistähän se nyt oikein puhuu, koska aikaisemmat keskustelut olivat liittyneet pääasiassa raksaan. No häitähän se tietysti tarkoitti! Vähän reilu vuosi on nyt siis meidän hääpäivään, joten vuoden kuluttua saattaa tosiaan hiukan jännittää. Siinä vaiheessa toivottavasti kaikki on jo valmiina eikä mitään tarvitse enää selvittää, shoppailla tai pohtia. Sitten vaan toteutetaan kaikki ne suunnitelmat, mitä on melkein kaksi vuotta tehty. Ei tule varmaan menemään ihan näin, mutta jos nyt edes suurinpiirtein, niin olisin aika onnellinen. Tuohon pisteeseen on vielä aika pitkä matka, koska vaikka paljon on tehty, niin myös paljon on vielä tekemättä. Ja loppujen lopuksi vuosi on melko lyhyt aika, varsinkin kun elämässä tapahtuu runsaasti muutakin kuin vain häiden järjestely (yliopiston syksyn kurssitilannetta katsoessa sydän hyppäsi kurkkuun).


Ensi viikolla pääsemme taas edistämään ainakin yhtä asiaa, nimittäin valokuvausta! Menemme dokumentaarisen osuuden kuvaajamme kanssa katsomaan juhlapaikkaamme Tehdas 108:ia ja keskustelemme samalla vähän hääpäivän kulusta. Ihanaa päästä pitkästä aikaa taas tehtaalle fiilistelemään ja suunnittelemaan. Pitää muistaa ottaa paljon kuvia ja ehkä hiukan mittojakin, että pääsen suunnittelemaan valaistusjuttuja vähän tarkemmin. Vihkimiseen ajateltua tilaa on myös katsottava tällä kertaa tarkemmin ja mietittävä mistä ovesta otetaan vieraat sisään ja miten siirrytään varsinaiseen juhlatilaan. Tulee siis varmasti antoisa käynti ja lupaan laittaa tänne blogin puolelle kuvia tehtaasta, koska aika monet niitä varmasti kaipaavat.


Yksi pieni takapakki jouduttiin kokemaan pari päivää sitten. Olin jo aikaisemmin sopinut opiskelukavereistani koostuvan bändin kanssa, että he tulevat häihimme soittamaan, mutta valitettavasti heidän oli pakko perua keikka. Hyvä, että tämä tapahtui nyt, kun aikaa on tosiaan vielä se vuosi. Harmitti tietysti aika paljon, koska olisin todella halunnut nimenomaan heidät soittamaan. Onneksi tuttavapiiristä löytyy enemmänkin musiikin harrastajia ja sen parissa työskenteleviä tyyppejä. Muutamalta kyselin, että olisko ideoita ja yksi ihana alkoikin selvittelemään asiaa. Toivotaan, että sieltä joku hyvä poppoo löytyisi. Hetken mietin jo dj:tä, mutta kyllä livemusiikissa on vaan sitä jotain mitä kaipaan meidän häihin. Budjetti tässä saattaa kyllä nyt hiukan venähtää, mutta ehkä se on sitten sen arvoista.

Odottelen myös, että Aliexpressistä tilaamani muovieläimet saapuisivat, että pääsisin testaamaan niiden maalaamista. Hirveästi siis kaikkea odotettavaa ja jännitettävää tänä syksynä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti