Otsikko kertoo taas todella paljon, mutta tällä kertaa pohdinnassa ovat paikkakortit. Meidän häissä jokaiselle "määrätään" oma paikka ihan vaan vieraitten helpottamiseksi. Jos paikkoja ei ole merkattu selkeästi, saattaa koko touhu mennä sekavaksi ja aikaakin kuluu varmasti enemmän kuin selkeiden pöytäkarttojen kanssa. Istumajärjestyksen suunnittelu on taatusti aikaavievää hommaa ja siinä tulee pohtia todella tarkkaan mihin laittaa vieraansa istumaan. En halua, että kukaan joutuu ikävästi yksin keskelle vaikka minun lapsuuden kavereitani. Ikävintä häissä on, jos ei tunne ketään ja ympärillä kaikki tuntevat toisensa. Onneksi tämän järjestyksen miettiminen tapahtuu vasta hamassa tulevaisuudessa.
Paikkakortteja voi sen sijaan jo suunnitella. Perinteiset pahviset, ehkä pienellä runolla tai mietelauseella varustetut ovat toki kauniita ja niistä saa tehtyä aivan oman näköisiään. Kuitenkin olisi kiva saada tähänkin pieneen yksityiskohtaan jotakin hiukan erilaista.
Joskus syksyllä sain ensimmäisen ajatuksen koskien paikkakortteja. Polaroid-kuvat. Näitä varten pitäisi etsiä jokaisesta vieraasta kuva ja teettää siitä polaroid-muotoinen kuva. Näitähän pystyy nykyään tilaamaan vaikka mistä, esim. Smartphotolta.
Polaroidit on hauskoja, mutta tuo kaikkien vieraiden kuvien metsästäminen saattaa olla aika työlästä. Viime aikoina olenkin sitten miettinyt muitakin vaihtoehtoja ja koska meidän teemaväreissä on se ihana kulta, voisi sitä käyttää myös paikkakorteissa. Mitä jos maalaisikin kultaiseksi vanhoja avaimia, sulkia tai lelueläimiä?
Oikeastaan mitä tahansa voisi käyttää paikkakortteina! Maalaisi vaan sopivan väriseksi. Tällä hetkellä eniten houkuttaa nuo eläimet. Muutama kaveri on nähnyt jo meidän häistä unta ja eläimet ovat jollakin tavalla olleet osa näitä unia. Olisi hauskaa tuoda ne sitten oikeastikin osaksi meidän häitä. Kustannuksiltaanhan nämä kaikki ovat aika samoissa, eläinten sun muiden esineiden hankinnassa pitää vaan käyttää hiukan mielikuvitusta. Meiltä löytyy onneksi tuttavapiiristä lapsiperheitä, joiden lelukätköistä saattaisi löytyä materiaalia ja kirpputoreilta kannattaa varmasti etsiä myös.
Kaikki kuvat Pinterest.
Minkälaisia paikkakortteja muilla on mielessä? Ehkä jotain todella omaperäisiä ratkaisuja?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti