Loma taitaa aina tulla tarpeeseen. Nykyelämä on niin hektistä, että lomaa odottaa aina kuin kuuta nousevaa. Näin ainakin meillä. Lukiessani jo pari viikkoa sitten Keijukaismorsiamen postauksen 48h, mietin kuinka samanlaisia fiiliksiä itselläni on. Ja usein. Erityisesti tämä vuoden ensimmäinen puolisko on ollut yhtä reissua. Miehen työreissuja siis. Mies matkustaa aikalailla vähintään kerran kuussa johonkin päin maailmaa hiukan eri pituisiksi pätkiksi. Esimerkiksi tämän vuoden puolella hän on tehnyt muun muassa reilu kahden viikon reissun Brasiliaan ja viettänyt viikon verran Yhdysvalloissa. Näiden lisäksi joukkoon mahtuu vielä lyhyempiä pätkiä milloin missäkin. Näin on ollut aivan suhteemme alusta saakka ja tulee varmaan olemaan useampia vuosia tästä eteenpäinkin.
Alkuun jo lyhyemmätkin matkat tuntuivat todella pahalta ja ikävä kasvoi suureksi heti ensimmäisenä päivänä. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja nykyään nämä pätkät ovat meidän suhteessa arkipäivää. En enää vaivu valtavaan ikävään parin päivän reissujen takia ja viikkokin menee melko nopeasti. Yli viikon kestävät ja maapallon toiselle puolelle suuntautuvat matkat ovat pahimpia. Erityisesti sellaiset, joiden aikana ei välillämme ole välttämättä minkäänlaista kommunikaatioyhteyttä pariin päivään. Ne reissut saavat minut aina huolestumaan ja pelkäämään.
Toisaalta kuitenkin juuri nämä pidemmät yksinolot ovat parhaita. Niiden aikana koen suloista kaipuuta ja huomaan saavani edelleen perhosia mahanpohjaani ajatellessani miehen paluuta. Tunne on samanlainen kuin aivan suhteen alussa, tavallaan jännittää toisen kotiinpaluu eikä malttaisi odottaa tätä jälleennäkemistä enää hetkeäkään. Tiedättekö mitä tarkoitan? Se on ehkä paras tunne maailmassa ja toivon kokevani sen vielä kymmenen vuoden jälkeenkin.
Ehkä juuri näiden miehen yksin tekemien matkojen takia meidän yhteiset matkat ovat sitä ihanempia. Viime viikon vietimme Ruotsissa ajellen ympäriinsä vuokraamallamme asuntoautolla. Kummallakaan ei ollut karavaanarikokemusta ennestään ja hiukan jännitti millainen lopputulos tällä reissulla olisi. Alkukankeuden jälkeen oli ehkä jopa hauskempaa kuin millään ulkomaanmatkalla ennen tätä. Kerrankin saimme koirat mukaan matkaan, olimme vapaita aikatauluista ja saatoimme yöpyä missä halusimme. Viimeisenä iltana Tukholmassa päädyimme sattumalta ilmaiskonserttiin eräässä puistossa ja istuimme meren rannassa auringonlaskussa. Parisuhdeaikaa parhaimmillaan siis.
Alkuun jo lyhyemmätkin matkat tuntuivat todella pahalta ja ikävä kasvoi suureksi heti ensimmäisenä päivänä. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja nykyään nämä pätkät ovat meidän suhteessa arkipäivää. En enää vaivu valtavaan ikävään parin päivän reissujen takia ja viikkokin menee melko nopeasti. Yli viikon kestävät ja maapallon toiselle puolelle suuntautuvat matkat ovat pahimpia. Erityisesti sellaiset, joiden aikana ei välillämme ole välttämättä minkäänlaista kommunikaatioyhteyttä pariin päivään. Ne reissut saavat minut aina huolestumaan ja pelkäämään.
Toisaalta kuitenkin juuri nämä pidemmät yksinolot ovat parhaita. Niiden aikana koen suloista kaipuuta ja huomaan saavani edelleen perhosia mahanpohjaani ajatellessani miehen paluuta. Tunne on samanlainen kuin aivan suhteen alussa, tavallaan jännittää toisen kotiinpaluu eikä malttaisi odottaa tätä jälleennäkemistä enää hetkeäkään. Tiedättekö mitä tarkoitan? Se on ehkä paras tunne maailmassa ja toivon kokevani sen vielä kymmenen vuoden jälkeenkin.
Ehkä juuri näiden miehen yksin tekemien matkojen takia meidän yhteiset matkat ovat sitä ihanempia. Viime viikon vietimme Ruotsissa ajellen ympäriinsä vuokraamallamme asuntoautolla. Kummallakaan ei ollut karavaanarikokemusta ennestään ja hiukan jännitti millainen lopputulos tällä reissulla olisi. Alkukankeuden jälkeen oli ehkä jopa hauskempaa kuin millään ulkomaanmatkalla ennen tätä. Kerrankin saimme koirat mukaan matkaan, olimme vapaita aikatauluista ja saatoimme yöpyä missä halusimme. Viimeisenä iltana Tukholmassa päädyimme sattumalta ilmaiskonserttiin eräässä puistossa ja istuimme meren rannassa auringonlaskussa. Parisuhdeaikaa parhaimmillaan siis.
Minä ainakin sain kiinni, mitä tarkoitat! ;) täällä taas mies lähdössä kolme päivän reissuun, mutta onneksi Suomen sisällä, niin pari viestiä saatan saada. Jos reissaa ulkomaille ja on hektinen aikataulu, niin harvakseltaan kuuluu. Alkuun vähän loukkaannuin, ettei viestiä tullut, nykyään olen paljon ymmärtäväisempi (vaikka huolissani) :)
VastaaPoistaIhanaa, kun on muitakin samassa veneessä :) Meillä ainakin käy reissujen jälkeen niin, että mies on väsynyt ja itse papatan omia juttujani hänelle kuin hullu :D Sitä se muutaman päivän-viikkojen mittainen kommunikaatiopula teettää.
PoistaYmmärrän nämä fiilikset hyvin! Meillä on harvemmin pidempiä erossa oloja, mutta työvuorot menevät niin paljon ristiin, että joskus tuntuu kuin ei oltaisi aikoihin nähty. Jos vähäisestä yhteisestä vapaa-ajasta voi jotain positiivista hakea, niin ainakin sitä osaa sitten ihan eri tavalla arvostaa. Kyllästymään ei ainakaan pääse. :D
VastaaPoistaMeillä on sitten vielä noitten reissujen lisäksi ristikkäiset aikataulut :D Ei tosiaan välillä tule pahemmin nähtyä vaikka mies olisi Suomessa. Mutta kuten sanoit, eipähän pääse kyllästymään :D
PoistaParas tunne! Y-L-I-V-O-I-M-A-I-S-E-S-T-I!
VastaaPoistaPeukuttaisin jos voisin :)
Poista