keskiviikko 7. lokakuuta 2015
Stressaako häiden järjestäminen?
Kertokaahan ihan rehellinen vastaus otsikon kysymykseen. Aiheuttaako häiden järjestäminen stressiä? Monesti olen kuullut puhuttavan häästressistä ja paineen alla bridezilloiksi muuttuvista morsiamista, mutta kuinka moni ihan oikeasti stressaantuu häiden takia. Viimeksi tänään pohdin tätä stressaamisaihetta ääneen opiskelukavereille (jotka on varmaan jo ihan täynnä MUN häitä :D). Mikä häiden järjestämisessä on niin stressaavaa? Tärkeä päivä se toki on, mutta loppujen lopuksi nehän on vaan isot (tai ehkä aika pienetkin) juhlat. Ja näin toteaa hääbloggaaja, joka aloitti häiden suunnittelun melkein kaksi vuotta ennen h-hetkeä. Ja juhlien tarkoitus on yleensä olla hauska ja iloinen asia eikä jotain, mikä saa yhden tai useamman ihmisen hermot riekaleiksi. Noilla useammilla henkilöillä ajan ehkä vähän takaa kaasoja, joilla saattaa joidenkin morsianten mielestä olla todella suurikin rooli. Itselleni kaaso on tärkeä henkilö ja olen iloinen siitä, että minulla on hänet tukenani hääpäivänäni, mutta en halua kaataa hänen niskaansa MEIDÄN juhlapäiväämme. Rehellisyyden nimissä olen joutunut ihan toden teolla pohtimaan, mitä kaason tehtäviin pitäisi kuulua, mutta onneksi tämän voi jokainen morsian päättää itse ja ehkä mieluiten kuitenkin yhdessä kaason/kaasojen kanssa. Taidan kirjoittaa tästä aiheesta ihan oman postauksensa, ettei lähde turhaan rönsyilemään.
Takaisin häästressiin. Häissä on toki monta osa-aluetta muistettavana ja järjestettävänä, eikä ole ihme, jos näistä menee vähän sekaisin. Itse tein heti suunnittelun alussa listan exceliin ja aloin tavallaan "suorittaa" listan kohtia pala palalta. Kun tärkeimmät oli hoidettu (mies, paikka, aika, ruoka, vierasmäärä about), totesin listan muiden kohtien olevan vain loppusilausta. Juhlat olisivat varmasti hauskat ilman niitä kultaisia eläimiäkin. Tietysti ajalla on suuri merkitys stressittömyydessä ja itselläni sitä on ollut enemmän kuin tarpeeksi (jos aloittaa ajoissa, löytyy aikaa suunnittelulle aivan varmasti sieltä sun täältä) ja toki selkeä visio alusta alkaen helpottaa, kun tekee tuota listaa. Valmiitakin to do -listoja löytyy netistä pilvin pimein, jos tuntuu hankalalta aloittaa ihan tyhjästä. Eikä valmiiden listojen jokaista kohtaa ole pakko toteuttaa jokaisissa häissä, kunhan poimii ne itselle tärkeät jutut.
Punainen lanka saattaa olla taas vähän hankala löytää tästä postauksesta, mutta pointti on se, että älkää stressatko turhista. Häät todella ovat vain juhlat, vaikka ehkä ainakin oman elämäni tärkeimmät sellaiset. Kun tärkeimmät jutut on hoidettu tai ainakin jokseenkin suunniteltu, voi ihan hyvin ottaa vähän löysemmin. Hyvät juhlat järjestyy ilman tietyn sävyisiä pompomeja tai karkkibuffan purkkejakin. Yksityiskohtiin on kiva panostaa (ja myönnän itsekin miettiväni niitä aika paljon), mutta ei niiden takia kannata stressaantua. Ja kunhan jokainen vaan muistaisi, että ne on OMAT häät, muiden häät on juttu erikseen eikä omia ideoita pidä lähteä vertaamaan niihin.
Omat stressin aiheet on tällä hetkellä jossain aivan muualla kuin häissä ja häät ovatkin vähän niinkuin kiva harrastus, jonka parissa rentoutua aina välillä. Lähestulkoon kaikki jutut on jo suunniteltu eikä toteuttamista vielä joko voi tai kannata aloittaa. Tyhmää tavallaan, koska olisi niin kivaa tehdä jo jotain konkreettisempaa esim. koristeiden suhteen. Onneksi lauantaina pääsee Save the Date -messuille fiilistelemään hääjuttuja oikein kunnolla ja ehkä sieltä löytyy jotain uusia ideoitakin vielä toteutuslistalle.
Mikä aiheuttaa morsiamille eniten stressiä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
"Kun tärkeimmät oli hoidettu (mies..." Hajosin :D :D
VastaaPoistaTerveisin kaaso R, jolla tähän mennessä ei ole ollut lainkaan stressiä vaan on saanut lähinnä vain nauttia tittelistäään :)
No onhan se mies aika tärkee osa häitä :D
PoistaHyvä ettei sullakaan ole stressiä, koska ei oo mullakaan :) Kattellaan sit lähempänä h-hetkee, että alkaako stressitasot nousta :D