tiistai 19. toukokuuta 2015

Syvenevä ihastus

Pakko jatkaa vielä vähän lisää tuosta pukuostoksestani. Jos jollekin jo ensimmäinen pukupostaus oli liikaa, niin nyt kannattaa ehkä lopettaa lukeminen tähän :D


Jotkut asiat saavat minut nostamaan kierroksia todella helposti ja mut saa innostumaan aika pienistä, mutta tavallaan koen olevani kuitenkin toisinaan hiukan hitaasti lämpenevää tyyppiä. Tämän puvun suhteen kävi jälkimmäiset. Tai no, ei kai reilu vuorokausi ole kauhean hidas tahti. Eilen kiskoin puvun vielä uudestaan päälle ihan itsekseni ja tutkailin sitä tarkemmin. Testailin pukua kenkien kanssa, hiukset auki ja kiinni, heiluin, istuin, tanssahtelin ympäri kämppää. Ja pikkuhiljaa se vaan syttyi: ihastus. Pystyin kuvittelemaan miltä se näyttäisi pienten muokkausten jälkeen ja kyllähän se mielikuva alkoi hymyilyttämään. Tänään aamulla ensimmäisenä mielessäni oli tuo pukupussissa odottava kaunotar.


Mutta nythän tästä ne ongelmat vasta alkavat! Miten ihmeessä kukaan jaksaa odottaa yli vuoden ajan, että saa pukea hääpukunsa päälleen? Ja vielä pahempaa, miten jaksaa odottaa, että sen saa vihdoinkin näyttää sulhaselle. Tottakai haluaisin näyttää puvun nimenomaan hänelle. Tiedän kyllä, että mies tulee pitämään puvusta ehkä jopa enemmän kuin itse pidän, mutta haluaisin nähdä sen ilmeen hänen kasvoillaan jo nyt.


Hääpuku teki tästä kaikesta myös paljon konkreettisempaa. Yhtäkkiä mulla onkin jo jotain, mikä selvästi huutaa: HÄÄT! Muu elämä on viime aikoina jättänyt häät aika pahasti jalkoihinsa, mutta nyt innostuin tästäkin ihan uudella tavalla. Mutta mitä ihmettä mä nyt teen yli vuoden? Meillä on jo paikka (alustava), catering (alustava), kuvaaja(t), mun puku ja musiikkiakin ainakin vihkimiseen (sisko) + koristeita keräilty sen verran kuin viitsii tässä vaiheessa säilöä. Suunnitelmat värien sun muiden suhteen on samat kuin tätä blogia aloittaessa eikä niihin varmaan muutoksia hirveästi tulekaan.

Kertokaa nyt mitä muuta voi tehdä yli vuotta ennen häitä! Vai pitääkö tyytyä vaan Pinterestin selailuun?

Onko muita hääpukuunsa hitaammin ihastuneita? Ja miten hääpuvun osto vaikutti hääfiiliksiin?

Postauksen kuvat eivät liity ostamaani pukuun, vaan ovat ihastelemiani hääpukujen yksityiskohtia Pinterestista.

6 kommenttia:

  1. Etköhän sä keksi tekemistä vielä vuodeksi ;) Ja on se oikeasti tosi hyvä, että homma on hallussa jo nyt.

    Ihana yksityiskohta tuo "selkäkoru".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis hyvähän tämä tilanne oikeasti on :D Pitää vaan kehittää tekemistä...

      Poista
  2. Välillä iskee täälläkin sellainen "mitäs nyt?" meininki, mutta jotenkin sitä aina sit pääsee seuraavan asian kimppuun jossain vaiheessa. Kiva on, ettei oo vielä mitään stressiä valmisteluista! :) Onnea hääpuvun löytämisestä, mulla se on seuraavana to do listalla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puvun etsiminen oli kyllä ehkä se kivoin osuus :D Harmi kun se on nyt takana. Mutta ehkä tässä keksii vielä muita juttuja toteutettavaksi :)

      Poista
  3. Viet puvun jollekin säilöön, niin ei tule kiusausta kurkkia sinne. Mä mietin ihan samaa, kun 2012 ostin oman pukuni. Ekat pari kuukautta pidin sitä töissä ja kävin ain välillä kurkkimassa, mutta en tietenkään voinut koko aikaa sovitella. Sitten se vaan jotenkin jäi sinne, ja sovittelin sitä enää kerran vuodessa. Se asui välillä kotona, mutta nyt on taas töissä, missä se saa olla rauhassa. Siellä mun ei tee mieli sovitella joka päivä :D

    Mutta kyllä, malttamattomana täällä odottelen että pääsen näyttämään sen miehelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti viedä puku äidille heti hakureissun päätteeksi, mutta sitten toinkin sen kotiin. Nyt on otettava itseä niskasta kiinni ja viedä se sinne säilöön. Muuten kuljen kaikki vapaapäivät kotona hääpuku päällä :D

      Poista