Synttärit saavat mut aina muistelemaan 15-16-vuotiasta minää. Silloin 20-vuotias kuulosti ihan aikuiselta ja 25-vuotias oli jo suorastaan vanha. Muistan hyvin ne monet keskustelut tulevaisuudensuunnitelmista, mitä silloin kavereiden kanssa käytiin. Jostain syystä sen ikäisenä suunnitelmat kuulostivat todella monella aika pitkälle tältä: lukion jälkeen suoraan opiskelemaan, valmistuminen ammattiin ihan viimeistään 25-vuotiaana, naimisissa pitäisi myös olla 25-vuotiaana ja lapsiakin joskus sen ikäisenä voisi alkaa hankkia. 30 ikävuoteen mennessä olisi siis jo ammatti, lapsia ja uraakin tehtynä jonkin verran. Aika tiukka aikataulu.
No, nyt olen sitten jo ylittänyt tuon maagisen 25 vuoden rajapyykin ja kolmekymppisetkin lähestyy jo uhkaavasti. Mitä olen "saavuttanut" tähän mennessä? Olen valmistunut yhteen ammattiin ja siinäkin opinnot venyivät aika reippaasti. Olen aloittanut toisen ammatin opinnot ja koen vihdoinkin olevani oikealla alalla. Uraa en siis tietenkään ole ehtinyt luoda enkä ehdikään ennen kolmekymmentä. En ole vielä naimisissa, mutta se homma saadaan sentään hoidettua ensi vuonna. Lapsia ei (vielä) ole, mutta kaksi koiraa löytyy. Lasketaankohan ne?
Oikeastaan näin auki kirjoitettuna mun "saavutukset" kuulostaa ihan hyvältä jopa. Erehdyksen kautta olen löytänyt oman alani ja se on aika paljon alle kolmekymppiseltä. Kaikki puheet nopeammasta valmistumisesta ja aikaisemmin uraputkeen siirtymisestä saavat ihoni kananlihalle. Harva parikymppinen oikeasti tietää mitä haluaa tehdä seuraavat kymmenen vuotta, saati sitten loppuelämänsä. Tuollaiset päätökset on vaikeita monelle kolmekymppisellekin! No, se siitä saarnasta...
Tiedän, että mulla on edessä muutaman vuoden päästä vuosisadan ikäkriisi (jonkinlaista kriisiä pukkaa jo nyt). Mitään oikeaa syytähän tähän ei tietenkään ole, koska mikään ei muutu olin sitten 29 tai 30. Mutta jostain syystä tuo 16-vuotiaana ajateltu ihan oikean aikuisuuden raja 25 on hivuttautunut vähitellen kolmeenkymmeneen. Eli nyt sitten kuvittelen, että pitäisi oikeasti olla aikuinen kun täyttää 30 ja itsehän tulen hyvin suurella todennäköisyydellä olemaan silloin vielä opiskelija.
Ikäkriiseilyt sikseen. Onhan mulla kuitenkin ihana mies, joka tietää millaisia lahjoja tälle naiselle kannattaa ostaa. Kun lahjapaketti on suorakulmainen laatikko, voi jo odottaa erittäin mukavaa yllätystä.
En jaksanut kaivaa kunnon kameraa esille, mutta kyllä näistä kännykkäräpsyistäkin varmaan tajuaa minkälainen lahja on kyseessä. Ja en ole muuten koskaan nähnyt hienompaa korttia kuin tuo ihana pöllöhässäkkä!
Onko muilla ollut samanlaisia tulevaisuudensuunnitelmia nuorempana? Miten on toteutunut?
En mä sitten oikeasti ajattele, että kolmekymppinen olisi vanha. Jostain syystä se nyt omalla kohdalla vaan tuntuu aiheuttavan pientä kriisinpoikasta...
Ylättäen oma ala-aste ammatti lopulta toteutui vaikka kaksi muutakin ammattia ehti olla välissä :)
VastaaPoistaHauskaa, että joskus käy noinkin :) Itse olen ehkä kuitenkin onnellinen, ettei mun ala-astehaaveet toteutuneet. Unelma-ammatti oli siis jossain vaiheessa veturinkuljettaja :D
PoistaHyvää synttäriä! Itsehän ajattelin teininä, etten kyllä rupea edes seurustelemaan vakavissani ennen kuin joskus kolmekymppisenä, mutta niin vaan juhlin ensi vuonna häitäni 25-vuotiaana :D Ammatinvalinta meni kyllä enemmän suunnitelmien mukaan: en ihan unelmauralleni näyttelijäksi päätynyt, mutta psykologi oli hyvänä kakkosena ja kolmen vuoden päästä pitäisi sellaiseksi valmistua :)
VastaaPoistaEikä kannata ottaa kriisiä siitä kolmenkympin lähenemisestä, ei monella muullakaan ole elämä "valmis" vielä silloin ja sitä paitsi elinikäinen oppiminen on päivän sana, joten varmasti paljon vanhempiakin opiskelijoita löytyy ;)
Juu, onneksi meilläkin on tuolla yliopistolla paljon mua vanhempaakin porukkaa eikä siellä kukaan ikää mieti. Jostain syystä itselle tuo kolmenkympin lähestyminen aiheuttaa pientä ahdistusta, mutta ehkäpä sekin syntymäpäivä tulee menemään sitten ohi samalla tavalla kuin aina ennenkin :)
PoistaPaljon onnea! Ja oi, tuo kortti on niin ihana!!!
VastaaPoistaMinäkin varmaan nuorempana ajattelin, että 25 -vuotiaana voisi olla ammatti, työ ja eka muksu. Noh, generalistitutkinto on, ensimmäisessä "oikeassa" työpaikassa ja naimisiin ensi vuonna. Mutta ei vielä kyllä ole lasten aika. Itsekin olen jonkun kolmenkympin takarajan asettanut, että sitten pitää alkaa miettiä elämää vähän pidemmällä tähtäimellä. Mutta ei vielä :) paitsi että hyvän miehen olen valinnut ja hänen kanssaan vanheta ;)
Hyvä mies on jo aika iso saavutus :) Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.
PoistaAurinkoiset synttärionnittelut! :)
VastaaPoistaVoi, minäkin muistan miten ala-asteella pidin yläasteikäisiä lähes aikuisina ja lukiolaiset olivat ihan jo suorastaan ikäloppuja. :D Yliopistossa sentään oli niin eri ikäistä porukkaa, että siellä ei ikää tullut juuri ajatelleeksi. Omiin kolmikymppisiin on aikaa päälle kaksi vuotta ja kyllä on pakko myöntää, että se vähän jännittää. Jokin siinä kolmessakympissä on, että haluaisi paketin olevan ikään kuin kasassa siihen mennessä. Todellisuudessa (hyvällä tuurilla) on vuosikymmeniä aikaa tehdä elämästä oman näköinen. Ehkä tällaiset ajatukset on sitä orastavaa kolmenkympin kriisiä. ;D
Ihan hölmöähän se onkin asettaa jotain aikatauluja itselleen, kun oikeasti aikaa on (toivottavasti) paljon enemmän kuin se 30 ekaa vuotta elämästä :D Ja todistettu on jo, ettei ne aikataulut kuitenkaan pidä...
PoistaMinä olen jo kolmenkympin paremmalla puolella ja voin kertoa, että 30 on uusi 25!
VastaaPoistaAjattelin rykäistä opiskelemaan, oltuani 8 vuotta työelämässä. Talolaina on ja häät parin kuukauden päästä, lapsia ei ole, eikä tule.
Minusta oli tosi outoa silloin, kun olin 18 lukea lehdestä, että luokkakaveri oli saanut muksun ja parin vuoden päästä niitä alkoi menemään naimisiin...
Ajattelin olevani jotenkin outo ja ajattelen olevani vieläkin. En vain suostu vanhenemaan, laitan rokin kovemmalle ja vedän niittikengät jalkaan. Ikä on vain numeroita.
Mielenkiintoinen blogi, otankin lukulistalle. :)