perjantai 28. elokuuta 2015

Sormushaaveita

Ei, meillä ei edelleenkään mahdu budjettiin vihkisormus, mutta kai sitä aina saa haaveilla. Ja kyllä se sormus joskus vielä ostetaan (toivottavasti). Ja nämä haaveet on ihan sosiaalisen median vika. Facebook alkoi jokin aika sitten tyrkyttää ehdotetuissa julkaisuissa Annette Tillanderin sivuja ja mainoksen uhrina päädyin sitten tutkimaan Tillanderin valikoimaa. Ei se kauaa vaatinut, että olin aivan ihastunut. Antiikkisormukset ovat mielestäni todella kauniita, mutta ehkä kuitenkin turhan koristeellisia omaan sormeeni. Tillanderin sormuksissa on jotakin vanhanaikaista sopivan yksinkertaistetussa muodossa. Toki hänenkin valikoimistaan löytyy blingiä suurempaankin tarpeeseen, mutta itse miellyin heti yksikivisiin siroihin malleihin.

AnneMy ja Thora
Anna
Flora

Millään pikkubudjetilla näillä ei saa itseään rengastettua eli senkin vuoksi voidaan siirtää sormushankinta johonkin tulevaisuuteen. Mieluummin ehkä haluan kuitenkin juuri sen oikean sormuksen hiukan myöhemmin kuin jonkin varavaihtoehdon heti.

Kuvat Annette Tillander

6 kommenttia:

  1. Voih, Anette Tillanderin sormukset on mielettömän upeita. Juurikin romanttisen pitsimäistä ja naisellista modernilla twistillä. Näistä oma suosikkini on tuo eka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Thora on myös oma suosikki ainakin tällä hetkellä :) Pitäisi ehkä kiusata itseään vähän lisää ja käydä Helsingissä sovittamassa näitä kaunokaisia.

      Poista
  2. Oi, tuo ensimmäinen on kyllä aivan ihana!

    VastaaPoista
  3. Moi! (: Mielestäni blogisi anstaitsee Liebster Awardin. Lue lisää täältä http://weddingemilia.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-loyda-uusia-blogeja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Kiitos :) Pitääpä vastailla noihin kysymyksiin.

      Poista
  4. Oi miten upea toi eka yhdistelmä! *-*

    VastaaPoista