Olemme suunnitelleet talon rakentamisen niin, että pääsisimme muuttamaan ensi vuonna juhannuksen tienoilla. Häät ovat vasta elokuun loppupuolella, joten talon pitäisi olla myös ihan siedettävässä asumiskunnossa jo siihen mennessä. Tästä johtuen olen miettinyt seuraavanlaista vaihtoehtoa häitä edeltävälle yölle: perjantaina kävisimme koristelemassa juhlatilan jollakin porukalla ja sitten yöpyisimme kaikki tällä samalla porukalla uudessa talossamme. Häitä edeltävän illan voisi siis viettää saunoen ja rentoutuen kaikki yhdessä. Ajatuksen tasolla tämä kuulostaa aika mukavalta ja fiilistä nostattavalta. Uudelta taloltamme ei ole ihan älytön matka juhlapaikalle, joten sekin puoltaisi tätä ideaa. Hääpäivän aamuna toisen (minun tai miehen) pitäisi tietysti poistua talosta, koska pukuani en halua miehen näkevän ennen kuin vasta potrettikuvauksissa, jotka on tarkoitus hoitaa ennen vihkimistä.
Sitten toinen puoli minusta kallistuu kuitenkin hotelliyön kannalle. Tuohan se varmasti tietynlaista erilaisuutta ja hohtoa hääpäivän aamuun kun herääkin hotellihuoneesta oman kodin sijaan. Varsinkin, jos saisi vielä meikkauksen ja hiustenlaiton sinne samaiseen huoneeseen. Hotelliyö kuitenkin maksaa aina jotakin eikä niissä ihan perushotellien perushuoneissa mitään sen kummempaa hohtoa oikeastaan ole.
Ja tältähän mä sitten näytän hääaamuna, heräsin mistä heräsin. |
Miten muut morsiamet ovat ajatelleet viettää häitä edeltävän yön? Sulhon kainalossa vai hotellin lakanoissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti