tiistai 24. helmikuuta 2015

Bad hair day

Jälleen kerran asia, jonka kanssa varmasti aika monikin morsian painiskelee häitä edeltävän ajan. Hiukset. Olisi kiva, jos omaa tukkaa olisi hääpäivän koittaessa sen verran, että siitä saisi väsättyä kampauksen. Itse en kauheasti välitä lisäkkeistä eli haluaisin selvitä myös häissäni ihan au naturel. Todennäköisesti kampaukseni tulee olemaan jonkinlainen rento hässäkkä. Ehkä vähän tähän tyyliin.

Kuva täältä

Tällaiseen ei tarvita mitään älyttömän pitkää tukkaa, toisin kuin puolet auki -kampauksiin. Toisaalta joku ihanan rento hiukset auki rennoilla kiharoilla vähän boheemisti olisi myös aika kiva vaihtoehto, mutta mun tukka ei taida niillä rennoilla kiharoilla koko päivää kestää.

Mutta mikä se ongelma nyt sitten on? Häihin on about 1,5 vuotta vielä aikaa eli tukkaa ehtii kasvattaakin vaikka kuinka. Tällä hetkellä pehkoni on lapaluihin ulottuva ja värjääminen on ollut poissa kuvioista vähintään kaksi vuotta ellei pidempään. Väri on aika luonnollinen blondi ja pidän hiuksistani liukuvärjäyksineen kaikkineen. Käyn äärimmäisen harvoin kampaajalla, mutta nyt olen menossa huomenna ehostamaan takkutukkaani. Luvassa on ainoastaan leikkaus, mutta sehän vasta ongelmia tuottaakin. Rakastan polkkatukkaa ja erityisessä suosiossa on jo pitkään ollut pitkät polkat. Jälleen kerran tekisikin siis mieli pätkäistä semmoinen kymmenisen senttiä pois. Mutta ne häät ja se kampaus... Jaksanko odottaa polkkaunelmieni kanssa ensi vuoden syksyyn asti vai luotanko hiusteni kasvuvauhtiin? Ehkä tällä kertaa pitää tyytyä vain parin sentin tasoitukseen ja siistimiseen ja jättää haaveilut ensi vuoteen. Mutta onhan vaikkapa tämä Lauren Conradin polkkatukka aika ihana, vai mitä?

Kuva täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti